Sain meidän partiolippukunnan johtajalta hyvän idean lupauksenantotilaisuuden kakkuun. Idea oli päällystää kakku niin, että lippukunnan väreillä puolitetussa kakussa keskellä kulkisi lilja-apila rivistö. Näin silmissäni upean kakun! Piirsin edeltäkäsin kaavan, jolla tuon rivistön saisin tehtyä. Kaavaa leikatessani kyllä mietin, että tämä taitaa olla aika haastava juttu...

Lauantaina alkoi itse urakka. Meitä oli kaksi "kakkumestaria", minä ja Katja (Olet enkeli, Katja!!!). Olimme vieraana leirikeskuksessa, jossa on oma keittiö ja keittäjät (terveisiä Eilalle ja Heidille!). Tämä asettikin hieman haastetta, sillä minulla, passittomalla ei ollut asiaa keittiöön. Keittäjät olivat tehneet kakut valmiiksi. Ja Katja, joka on keittiöalan rautainen ammattilainen, toimi linkkinä minun ja keittiön välillä. Käytiin Katjan kanssa läpi suunnitelma ja sitten hommiin! Eka ongelma oli väri. Kuinka saada valkoisesta sokerimassa-marsipaanista sellaista melko tummanviininpunaista??? Ei vaan onnistunut. Oli tätä jo kotona yrittänyt, tuloksetta. Sieltä violetin-luumun kautta punasta ja ruskeaa sekotellen päästiin lähelle, mutta ei tarpeeksi. No, sinapinkeltainen alkoi jo kuivua, joten eipä ollut aikaa nirsoilla! Oli pakko helpottaa urakkaa ja laittaa viininpunainenpinta leikkaamatta ja leikata kuvio vain keltaiseen. Näin kakkuun tuli osin tupla kerros massaa...

                  

Niin noviisi olen näissä hommissa, etten edes osannut miettiä edeltäkäsin kuinka tuon kuviolevyn saa kakun päälle. No nyt voin kertoa, ettei mitenkään! Se repeili, kuvio meni ihan vinksalleen, jäi hirveitä ryppyjä...kaikki meni pieleen! Mulla pääsi painokelvotonta tekstiä! Varsinkin nuo liljat harmittivat. Keskityin niin noihin apiloihin, etten huomannut että olisi ne liljatkin pitänyt jotenkin "kohdistaa" ennenkuin levy oli kakun päällä ja sittenhän sitä ei enää liikuteta...No näillä oli mentävä. Päälle vaan rutkasti koristeita piilottamaan virheitä. Mua harmitti...Mutta kivaa meillä oli Katjan kanssa kun vaivattiin massaa ja tehtiin koristeluja...

Sitten oli illan urakkana vielä toisen ison kakun ja munattoman kakun koristeet. Onneksi oli Katja apuna! Kreemit levitty kakun päälle ja Katjasta löytyi todellinen marsipaanin taitaja. Partioliljat ja apilat alkoivat muotoutua. Sunnuntaiaamuna pursoteltiin kakut (minä näytin mallin ja Katja passillisena pursotteli keittiössä) ja nakattiin koristeet päälle. Urakka ohi! HUH!

Kun pienille partiolaisille annettiin lupa käydä kakkujen kimppuun, niin ette usko millä vauhdilla nuo kakut hävisivät! Ihanaa, en usko että kukaan kerkisi huomata ryppyjä päällisessä tai hieman vinoja liljan muotoja. Me onnistuttiin Eila, Heidi ja Katja!!!

      

    

Tämä viimeinen pieni kakku siis munaton ja laktoositon.

    

Tässä vielä Katja viimeistelemässä kahvipöytää. Hih...niin kiire tuli, että kun juhla alkoi, niin minä olin verkkareissä ja iloisen punainen paita päällä, mutta toivottavasti se ei kenenkään juhlamieltä laskenut.